Enpä ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään. On niin paljon tekemistä ollut. Minun vanhemmat tuli meille muutamaksi viikoksi kun heillä on kesäloma. On niin mukava kun he jaksavat käydä meillä vaikka onkin pitkä matka ja meillä on aina niin paljon tekemistä ja meteliä! Pappa on tehnyt puuvajaan lattiaa ja mummi on auttanut lasten ja kodin hoidossa, tuntuu kuin olisi itselläkin kesäloma!
Tiput on kuoriutuneet, kaikki 9 tipua kuoriutui juuri laskettuna päivänä! Nyt ne ovat jo melkein viikon ikäisiä ja ovat kasvaneet jo paljon. Eilen vaihdettiin niille isompi pahvilaatikko kun ne tykkää jo vipeltää ja tonkia niin kovasti. Vielä ei erota onko kanoja vai kukkoja, olisi kiva jos ainakin pari kanaa olisi! Isot kanat ovat alkaneet munia enemmän, ennen tuli 3 munaa päivässä mutta nyt on jo monena päivänä tullut 4 munaa! Talvikanalaa ei olla vielä ehditty aloittamaan, mutta onhan tässä kesää vielä... Mies on tehnyt polttopuita monena päivänä ja ollut palkkatöissäkin taas peltotöiden jälkeen. Hän oli myös lauantaina varannut meille yllätyksenä iltaristeilyn vanhalla höyrylaivalla! Oli kyllä mukava käydä pitkästä aikaa kahdestaan jossain. Höyrylaiva kävi pienellä saarella missä on joskus asunut yksi perhe joka on huolehtinut lyhdystä mikä oli laivoille merkkinä, ei siis varsinainen majakka mutta melkein. Majakat ja saaret ylipäänsä on minusta tosi mielenkiintoisia, olisi kiva tutustua niihin enemmänkin.
Kasvimaa ja kasvihuoneet on nyt valmiit, paitsi että herneitä pitää vielä laittaa. Kurkku ja tomaatti kukkii ja pinaatista keräsin jo yhden sadon, sitä voisi laittaa vielä enemmänkin kasvimaalle. Pikkulampaatkin haettiin yksi päivä, ovat jo hyvin kotiutuneet eikä karkaile laitumelta. Meillä oli myös viikon verran kaksi vuohta hoidossa, toista piti lypsääkin. Ne oli aika hauskoja otuksia, vaikkakin tosi itsepäisiä! Sitten kun lapset on vähän isompia niin haluasin meillekin ehkä muutaman vuohen.
Joulu on jo ovella!
maanantai 10. kesäkuuta 2013
torstai 30. toukokuuta 2013
Raparperia!
Eilen saatiin mammalta paljon raparperia. Nyt olen koko aamun seissyt keittiössä ja keittänyt raparperimehua, hilloa ja kuusenkerkkäsiirappia. Siirappia tein eilenkin mutta sitä tuli niin vähän että pitää tehdä vähän lisää. Saatiin mammalta myös lipstikkaa, sitä laitoin kuivamaan ja pakastimeen. Se lipstikkakeitto oli muuten tosi hyvää, lapsetkin tykkäsivät! Tänään tehdään vielä mokkapaloja huomiseksi kun on esikoisen 6v syntymäpäivä. Kakku tehdään sitten kun vietetään synttärijuhlia, yhdessä pikkusiskon 1v synttäreiden kanssa kesäkuun puolessa välissä. Kyllä aika menee nopeasti, juurihan esikoinen syntyi, ja nyt menee jo syksyllä eskariin. Hän oppi ajamaan pari päivää sitten ilman apupyöriä pyörällä, viime kesänä jo koitettiin mutta silloin se ei oikein sujunut, nyt lähti melkein heti kun apupyörät otettiin pois niin itse ajamaan!
Tehtiin kasvimaata lisää tähän pihallekin ja sinne olen nyt kylvänyt lisää siemeniä. Laitoin myös vähän valkosipulia maahan, saa nähdä kasvaako siitä mitään, on kuulemma vaikea kasvatettava. Ostin 3 kurpitsan tainta kun omat mitkä kylvin siemenestä niin ei ole edes itäneet. Herneitä pitäisi vielä laittaa kasvamaan, ne on kyllä niin hyviä!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Kesälaitumella
Toissapäivänä pääsivät pässit vihdoin kesälaitumelle! Ensin heillä oli kyllä vaikeuksia käsittää ettei he voineetkaan tulla meidän perässä takaisin kotiin vaan olisi pitänyt jäädä laitumelle. Eipä siinä paljoa sähköaita pidättele jos lampaat pois haluavat, onneksi tajusivat muutaman takaisin viemisen jälkeen jäädä sinne. Kaksi pässiä joilla on sarvet niin nostavat alinta lankaa vain tyynesti ja tulevat pois aitauksesta, sarvet ei kai sitten johda sähköä. Onneksi ovat nyt kiltisti pysyneet aitauksessa.
Eilen käytiin naapureilla keräämässä heidän pihaltaan nokkosia ja lapset oli leikkimässä naapurin pojan kanssa. Vietiin kananmunia ja saatiin raparperia, lipstikkaa ja kesäkukkia! Lupasin myös antaa nuo meidän loput tomaatintaimet heille, tulevat tänään hakemaan. Raparperista tein mehua mansikoiden kanssa ja ruuaksi teen tänään lipstikkakeittoa. Saatiin myös lipstikan juurakkoa minkä istutin saman tien, toivotaan että viihtyisi meidänkin pihalla!

torstai 23. toukokuuta 2013
Välillä sataakin
Eilen ja tänään on satanut. Sehän tarkoittaa sitä että olen kerinnyt tekemään muitakin juttuja kuin äestämään =) Eilen leikattiin yhdessä miehen kanssa lampaiden sorkat. Meinasi olla hankalampaa kuin kuviteltiin! Minä olen viime syksynä kerran leikannut sorkkia, mies ei ikinä joten opettelua oli molemmilla. Pienillä oksasaksilla leikattiin ja loppujen lopuksi se sujuikin ihan hyvin, tosin mieheltä se kävi paljon kätevämmin kun hänellä on enemmän voimaa, sorkat kun on yllättävän kovia! Nyt olisi lampaat sitten valmiita laitumelle, sähkö vielä pitäisi laittaa aitaan. Ja toiseen aitaukseen pitäisi vetää langat. Meille tulee noiden kolmen pässin lisäksi tänä kesänä 2 uuhikaritsaa ja 1 tai 2 aikuista uuhta ja lisäksi yksi karitsa joka syksyllä teurastetaan, muut jäävät talveksikin. Aikuiset uuhet astutetaan syksyllä joten ensi keväänä on toivottavasti omia karitsoita! Taas uutta ja jännää opeteltavaa!
Laitoin kasvimaalle loput siemenet; punajuurta, keltajuurikasta, taitepapuja, salaattia, avomaankurkkua, salaattisikuria, lanttua ja parsakaalia. Jospa niistä jotain kasvaisi. Kaikki kaalintaimet on kuolleet =( Tai no on siellä yksi elossa, se ainut minkä päällä oli pysynyt harso. Jotenkin luulin ettei se harso olisi niin tärkeä mutta olisi se ollut. Joku ötökkä on syönyt kaikki taimet. No, viisaampana sitten ensi keväänä. Sipulit on lähteneet hyvin kasvuun, on hienoa kun jotain vihreää näkyy jo kasvimaallakin! Ollaan myös kerätty lasten kanssa kuusenkerkkiä, metsämansikanlehtiä ja nokkosta. Lehdet kuivataan niin niistävoi keittää sitten teetä talvella. Kerkkäsiirappia pitäisi joku päivä keittää, nyt olen vähän vasta pakastanut niitä. Äsken laitoin loput tomaatintaimet kasvihuoneeseen, tai siis ne mitä sinne mahtuu. Kurkun ja paprikantaimia en vielä uskaltanut laittaa. Aamupäivällä leivottiin mustikkapiirakka, lapset tykkää tosi paljon leipomisesta =)

maanantai 20. toukokuuta 2013
Kesä!
Tuntuu että kesä on tullut ihan huomaamatta, yht'äkkiä voikin olla ulkona samoissa vaatteissa kuin sisällä ja silti on kuuma. Varma kesän merkki on myös se että hella alkaa savuttamaan kun alkaa ruokaa tekemään, toissapäivänä oli eka kerta tänä keväänä kun ei meinannut millään syttyä... Maksalaatikosta tuli muuten hyvää, ja lapset kävi lainaamassa mammalta rusinoitakin siihen. Hassua että isommat lapset on jo niin isoja että voivat keskenään käydä mammalla pyörillä! Matkaa on siis n. 500m.
Eilen en ollut äestämässä. Keritsin viimeisen lampaan ja laitettiin esikoisen kanssa aitatolppiin niitä kiinnikkeitä mihin sähkölanka sitten vedetään. Mies kävi laittamassa tolpat maahan eli nyt puuttuu vain langat, ja lampaat. =)
Kaikissa munissa näkyi jotain elämää kun kaverin kanssa katsottiin, toivotaan että kehittyvät kaikki tipuiksi asti! Nyt on vähän hankalaa kun sisällä lämpötila vaihtelee paljon niin haudontakonettakin pitäisi säädellä vähän väliä ja se ei ole kovin helppoa...
Nyt lähdetään käymään postissa ja kaupassa ja sitten olisi taas tiedossa koko päivä äestystä...

lauantai 18. toukokuuta 2013
Kiirettä pitää...
Tuntuu ettei oikein mitään saa aikaiseksi vaikka koko ajan on olevinaan kiire jonnekin. Pikaisesti pitäisi saada kasvimaalle kuolleiden kaalintaimien tilalle elävät kasvihuoneesta ja harso niiden päälle kun joku ötökkä niitä on jo käynyt haukkailemassa. Ja kasvihuoneeseen pitäisi laittaa kunnon tuet tomaateille kun olen nyt viime päivinä laittanut tomaatintaimet sinne kasvamaan, ovat onneksi ainakin vielä ihan hyvinvoivan näköisiä. Kunpa ei tulisi enää hallaöitä tänä keväänä. Kurkuntaimia en uskaltanut vielä laittaa, saavat vahvistua tuossa keittiönpöydällä vielä vähän aikaa. Tomaatintaimia jäi aika paljon yli, voi lahjoittaa sitten ystävillekin niitä. Harmittaa vähän kun taimet meni ihan sekaisin niin etten nyt tiedä mikä on mit.kin lajiketta, mutta näkeehän sen sitten kun toivottavasti niistä alkaa tomaatteja tulemaan.
Sain eilen siskoltani kirjeen, on niin kiva saada oikeita kirjeitä välillä, pitäisi itsekin niitä välillä kirjoittaa! Kiitos vielä siskolle!
Tänää tulee kaveri käymään joka läpivalaisee noita kananmunia ja jolta tuo hautomakonekin on lainassa. Yritin itsekin läpivalaista ja ihan kuin siellä jotain verisuonia olisi näkynyt! Nyt on 5 päivä kun munat on haudonnassa.
Äestämässä olen ollug joka päivä ja tänäänkin pitäisi taas mennä. Lapset on välillä olleet mukana mutta suurimman ajan ovat mamman kanssa kun äestän. Eilen tein ensimmäistä kertaa elämässäni mysliä. Ajattelin että siitä voisi tehdä myslipatukoita traktoriin evääksi. Laitoin mysliin kaikkia siemeniä, kaurahiutaleita, hunajaa, kookosöljyä, kuivattuja omenoita ja mansikoita, pähkinöitä ja manteleita. Tänään pitäisi tehdä ruuaksi maksalaatikkoa kun eilen saatiin kaksi maksaa sieltä mistä haetaan maitoa. Toisen maksan laitoin pakastimeen. Meillä ei kyllä ole rusinoita mutta kai se onnistuu ilman niitäkin se maksalaatikko.
Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, en nyt jaksa korjailla niitä...

tiistai 14. toukokuuta 2013
Hautomista
Nyt meillä on hautomiskone! 10 kananmunaa odottaa pöydällä että pääsisivät koneeseen, mutta sitä täytyy vielä vähän säätää lämpimämmäksi. Lämpötilan pitäisi olla 37,4-37,6 ja nyt se on tasan 37. Munia pitää kääntää 3 kertaa päivässä, pitää kai laittaa joku muistutus puhelimeen tai unohdan kumminkin... 4 päivän kuluttua haudonnan alkamisesta voi munia läpivalaista taskulampun avulla niin näkee onko niissä elämää! 21 päivän päästä niiden pitäisi sitten kuoriutua.
Tytöt on jo vähän terveempiä, pienimmällekin maistui eilen illalla taas puuro pitkästä aikaa,ja yölläkin heräsi vain kaksi kertaa. Minä en meinannut saada unta pitkään aikaan, vielä kahden aikaan olen ollut hereillä, no jospa ensi yönä nukuttaisi paremmin. Kova nuha tytöillä on, ja myös minulle on tullut nuhaa. Se voi kyllä olla allergiaakin kun koivun siitepölyä on nyt ilmassa.
Tänään pitäisi taas hakea lampaille leipää. Äestämään pitäisi myös mennä, eilenkin oltiin. Toivon että tulisi edes yksi sadepäivä niin voitaisiin laittaa lammasaitaukset kuntoon, tai siis toinen aitaus pitäisi tehdä kokonaan ja toisesta korjata sähkölangat kun ne on menneet poikki talven aikana. Saisi sitten lampaatkin laitumelle. En osaa yksin niitä lankoja laittaa ja mies ei tule niitä laittamaan jos voi tehdä peltotöitä, eli sadepäivää odotellessa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)